Study in Scarlet taitaa olla narratiivisesti ensimmäinen Sherlock Holmes -tarina, ja olikin siksi erityisen kiinnostava, sillä sen suurta antia oli Watsonin tutustuminen Holmesiin ja näiden kahden ystävyyden syntyminen. Watson itse on melko tyypillinen, ja siksi myös mielestäni aika persoonaton fiksu herrasmies, mutta Holmes on hyvin mielenkiintoinen ja kärkevä hahmo. Koko kirja kertoo pitkälti siitä, kuinka Watson yrittää kartoittaa, että mikä Holmes on miehiään.

Tänä syksynä olen itse käyttänyt paljon aikaa sen miettimiseen, miten voisin tehostaa omaa elämään, ja tältä kannalta Sherlock Holmes on aika hyvä innoite. Kyseessähän on ihminen, joka toimii tilanteen salliessa maksimaalisella teholla, ja omien motivaattoriensa puutteessa retkahtaa huumeisiin ja puhtaaseen lusmuiluun. Tietystä palasta Holmesta voi siis saada inspiraatiota, mutta koko mies ei ole ihan kauhean vakaalla pohjalla.

Näin useampia fiktiokirjoja tiedekirjallisuuden seassa lukeneena olen alkanut miettiä myös paljon fiktiivisten hahmojen merkitystä ja sitä, paljonko ja miten niistä ylipäänsä voi saada mietteitä irti. Kaikkia fiktiivisiä hahmoja rajoittaa kirjailijan oma mielikuvitus ja kyky eläytyä. Toiselta kannalta tämä tarkoittaa, että kirjailijan työ on uskomattoman rankkaa (yritäpä elää kymmentä elämää yhtä aikaa!) ja toisaalta sitä, että hahmot eivät kuitenkaan ole koskaan aivan todellisten ihmisten veroisia.

Fiktion lukeminen voi antaa paljon ajatuksia, mutta on varmaan perusteltua todeta, että toisten ihmisten kanssa vuorovaikuttamista oppii huomattavasti paremmin kokemalla vuorovaikutuksia todellisessa elämässä kuin lukemalla niistä kirjoista.

Unseen Academicalsissa vauhdissa olivat sen sijaan velhot, ja kirjan painopisteet olivat urheilussa ja yliopistopolitiikassa. Jälkimmäinen ei oikein minuun vielä iskenyt – ehkä en ole ollut tarpeeksi töissä yliopistossa, tai ehkä parodia ei osu suomalaisiin yliopistoihin, tai ehkä tavoite ei ollutkaan parodioida ketään. Urheilupuoli sen sijaan herätti ajatuksia.

Pratchett peilasi tässä jalkapalloa jonkinlaisena ihmiskunnassa leviävänä viettinä, johon kaikki haluavat tarttua. En tiedä että onko vietti ollut minun kohdallani koskaan kovin korkea, mutta se herätti minut tajuamaan paremmin yhden hyvän pointin – urheilu on tosi hyödyllistä! Liikunnan saamisen ja agressioiden purkamisen lisäksi se on myös tapa yhdistää ihmisiä, ja niin kauan kuin elitistisemmät ihmiset eivät kieltäydy kiinnostumasta urheilusta lainkaan, yhdistäminen tapahtuu aika tehokkaasti luokkarajojen yli. Minun sietäisi varmaan pohtia syitä siihen, miksi en ole ollut kiinnostunut melkein minkään urheilun seuraamisesta pitkähköön aikaan. Johtuikohan se halusta olla erilainen ja erottuva, vaiko ihan rehellisestä mielenkiinnon puutteesta?

Kirjan kiinnostavin termi: “Rapuämpäri”

Ravut eivät pääse ylös ämpäristä, koska muut ämpärin pohjalla lilluvat ravut onnistuvat aina vetämään ylös yrittävän saksekkaan takaisin muiden joukkoon. Liian tiivis rapuporukka siis varmistaa, että kukaan ei pääse pakoon.

Tiffany Aching -kirjat keskittyvät paljolti kuvaamaan noitien roolia Kiekkomaailman yhteiskunnassa, ja näin systeemiälyn kannalta katsottuna noidat ovat mitä systeemiälykkäimpiä toimijoita. Kiekkomaailman noita tekee mitä täytyy, koska muut eivät ole valmiita tekemään sitä, ja varmistaa että vaikeatkin asiat saadaan hoidettua.

I Shall Wear Midnight ei ole tarinana aivan Pratchettin parhaimmistoa, mutta kuitenkin hyvin kohottava kokemus. Kirja oli ilo lukea loppuun, ja se jätti jälkeensä innostavan ilmapiirin – halun kehittyä ihmisenä, joka on läsnä, ja kykenee välittämään ja edistämään toisten ihmisten hyvinvointia jokapäiväisessä elämässä.

Hienot teoriat ja syvälliset ajatukset ovat loppujen lopuksi aika turhia, jos ne eivät aiheuta kunnollista impaktia todelliseen toimintaan. Jos haluan edistää toisten ihmisten hyvinvointia, sen pitäisi tapahtua ennen kaikkea tässä päivässä, ja jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Ero on vähän kuin systeemiajattelun (ST) ja systeemiälyn (SI) välillä. Toinen on teoria, jota sovelletaan silloin kun sille nähdään tarvetta, ja toinen ehkä enemmän elämänfilosofia, joka vaikuttaa aina.

Muutamia lainauksia:

“The reward you get for digging holes is a bigger shovel”

“You’ve taken the first step.” “There’s a second step?” said Tiffany. “No; there’s another first step. Every step is a first step if it’s a step in the right direction.””

Eivät huonoja asioita, mutta jotain mikä kannattaa pitää mielessä. Kun kohtaan ja peittoan haasteita, se tarkoittaa, että olen valmis isompiin haasteisiin. Elämässä ei ole loppuvastustajaa, jonka peittoamisen jälkeen kaikki rullaisi helposti eteenpäin, vaan vastaan generoituu aina uusia, erilaisia, ja – jos paloa riittää – vaikeampia haasteita. Ja tästä minun kannattaa oppia nauttimaan.

“And what are my weapons? she thought. And the answer came to her instantly: pride. Oh, you hear them say it’s a sin; you hear them say it goes before a fall. And that can’t be true. The blacksmith prides himself on a good weld; the carter is proud that his horses are well turned out, gleaming like fresh chestnuts in the sunshine; the shepherd prides himself on keeping the wolf from the flock; the cook prides herself on her cakes. We pride ourselves on making a good history of our lives, a good story to be told.”

Ylpeys on hyvin tehokas keino “saada oma systeemi käyntiin”, Esan sanoin. Jos olen aiheellisesti ylpeä jostain mitä teen, teen sen jatkossakin huolella – ja saan nautintoa siitä. Ylpeys ei tietenkään tarkoita sitä, että minun pitäisi asettua toisten ihmisten yläpuolelle, mutta kun koen tekeväni hyvää työtä, voin myöntää sen suoraselkäisesti.

Tällä sivulla käymällä voitte saada aina ajantasaista tietoa siitä, paljonko teidän olisi jo pitänyt kirjoittaa! Onnea matkaan!

Olen käynyt viime viikon aikana poimimassa hilloja kolme kertaa. Viimeisimmällä näistä poiminta/kuntoilu/taskurahanansaitsemisreissuista havahduin miettimään, kuinka valtaisan samankaltaista hillanpoiminta on erääseen tuttavapiirissäni paljon suositumpaan harrastukseen – massiivimoninpelien pelaamiseen. Lisää yhteneväisyyksiä oli tämän jälkeen lähes mahdotonta olla vetämättä, ja piakkoin blogaus aiheesta alkoi muodostua päähäni. Esittelen teille nyt HILLA: the MMORPG:n, joka lienee yksi Suomen suosituimmista grindaamiskeinoista.

Toisin kuin useimpiin massiivimoninpeleihin, ei hillaan pääseminen vaadi välttämättä kovinkaan suuria laiteinvestointeja. Useimmat tulevat toimeen pelkästään muutamalla sangolla, tosin mukaan on hyvä ottaa myös juomia (vesi ja kahvi ovat suosituimmat; ensimmäinen palauttaa kuntoa, ja toinen antaa väliaikaisen vireystilaboostin ja auttaa jaksamaan hillassa pidempään) sekä mahdollisesti, jos grindaussessiosta on tulossa pitkä, myös syötävää. Hillapaikalle pääsy lisäksi edellyttää useimmiten sitä, että saatavilla on auto; onneksi kyseisiä kulkuvälineitä tarvitaan nykyään myös hyvin monissa muissa toimituksissa, ja siksi useimpien ihmisten tuttavapiiristä löytyy sellaisia ainakin muutama.

Tavanomainen HILLA:n grindaussuo

Hillan poiminta on muiden grindauslajejen tapaan loppujen lopuksi melko yksinkertainen toimitus. Pelaaja liikkuu suolla, pitäen toisessa kädessään sankoa ja poimien toisella kädellään hilloja maanrajassa kasvavista kasveista. Toisin kuin kilpailevissa harrasteissa, mustikassa ja puolukassa käymisessä, joutuu hillassa poimimaan jokaisen marjan eriseen ja täten toiminta on vaivalloisempaa (sekä myös palkitsevampaa). Sanotaan, että Suomen maaperästä saatavista marjaresursseista hilla on kaikkein arvokkain. Tämä totuus on ystävällisesti esitetty antamalla hillalle marjoista kaikkein kaunein väri.

Hillastuskausi on lyhyt, ja sen vuotuinen pituus on vain muutamia viikkoja. Tänä aikana uusia hilloja spawnaa jo poimittujen paikalle päivittäin. Poikkeuksellisen avuliasta HILLA: the MMORPG:ltä on se, että tulevat spawnit voi nähdä jo aiemmalla vierailulla – täten tulevia grindaussessioita voi suunnitella kätevästi etukäteen. Hillan poiminta kehittää pelaajan statseista eniten kuntoa (suolla on rankka kulkea), havainnointikykyä (hillat ovat toisinaan vaikeita löytää) ja sorminäppäryyttä (nopea poimija pärjää parhaiten). Lisäksi toki paranee myös hillanpoimintaskilli, joka aloittelijalla kasvaa hyvin nopeaa tahtia ja saavuttaa monta tasoa vain muutamassa päivässä.

Hillassa käymisestä toki saa muitakin palkintoja kuin vain tasonnousut ja statsien kehittymisen – kerätyt marjat myydään lähimmässä suuressa kaupungissa eteenpäin yleensä varsin hyvään hintaan. Myynnin voi joko suorittaa itse kaupungin torilla (kehittäen myös kaupankäyntiskilliään), tai kuten useimmat tekevät, voi hillat myydä välittömästi eteenpäin ammattilaiskauppiaille. Ammattilaiset tosin maksavat niistä paljon huonomman hinnan. Yleisimpänä NPC-vastustajana hillasuolla ovat sääskit, paarmat ja muunlaiset itikat, jotka eivät kykene tappamaan pelaajaa, mutta kuluttavat kuitenkin hänen kuntoaan. Onnistuneiden hyökkäysten kasautuessa myös pelaajan hillanpoimintateho laskee. Huomautettakoon myös, että vastustajia on käytännössä loppumaton määrä, joten niiden tappaminen tuo korkeintaan väliaikaista helpotusta. Tarpeeksi korkean armor classin kerääminen (esim. paksuilla vaatteilla ja niin kutsutuilla hyönteiskarkottimilla) suojaa lähes kaikilta hyökkäyksiltä.

Hahmoni "Veh", lvl 4 hillanpoimija, väsyneenä pitkän grindaussession jälkeen.

Pelistä ei ole myöskään unohdettu PvP-ominaisuuksia. Vaikka kilpailevat hillastusryhmät eivät koskaan sorrukaan suoraan väkivaltaan toisiaan kohtaan, käydään heidän välillään monimutkaista informaatiosodankäyntiä – kilpailijoille ei haluta paljastaa parhaimpia hillojen spawnauspaikkoja, joten kokeneet ryhmät yleensä yrittävät vähätellä ja piilotella saaliitansa mahdollisimman pitkään. Vaikka kilpailevien ryhmien välinen dialogi yleensä kuulostaakin ulkopuolisen korvaan hyvin sosiaaliselta ja ystävälliseltä, todellisuudessa vastustajaa pyritään johtamaan mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman monella tavalla harhaan. Röyhkeämmät ryhmät käyvät vain soiden reunalla tähystämässä kiikareilla, että menestyvätkö suolla grindaavat ryhmät, ja jättävät suon rauhaan jos menestys näyttää huonolta (mitä toki suolla olevat pyrkivät näyttelemäänkin parhaansa mukaan). On myös kuultu sellaisesta, että toinen hillastajaryhmä on yrittänyt viedä toisen hillasaaliin, kun se on jätetty vartioimattomana suolle odottamaan ryhmän siirtyessä pidemmälle grindausalueen syövereihin. Aloittelijan kannattaakin pitää jokaista toista hillanpoimijaryhmää oletusarvoisesti vihamielisenä.

Hyvä, runsas ja luotettava informaatio on erittäin tärkeää yleisen menestyksen kannalta. Esimerkiksi omat grindausreissuni tuottivat spawnauspaikasta riippuen hyvin erilaisia tuloksia. Ensimmäiselle suolle pääsemiseksi piti kävellä kilometrikaupalla korpea, ja reissun tuloksena koko ryhmä ansaitsi vain noin kolme kilogrammaa hillaa. Toinen reissu oli luonteeltaan enemmälti tutkimusretki tulevien spawnauksien kartoittamiseksi, mutta palasimme siltä silti mukanamme viiden kilogramman saalis. Kolmannella reissulla, kolmannella suolla taas jokainen ansaitsi itsekseenkin samat 5 kiloa, ja lisääkin olisi voinut poimia, ellei ryhmän pelaajien kunto olisi antanut periksi.

Monet MMORPG-pelaajat toki mieluusti käyttävät rahansa johonkin hyödylliseen. Antaakseni jotain osviittaa hillagrindauksen hyödyistä, kerrottakoon tämä: hillanpoimintakarttojen tuntumassa olevista kaupungeista saa ostettua asunnon noin 10 000 eurolla. Kolmannelta reissulta kolmen hengen ryhmämme antaitsi 15 kiloa marjoja, joista myimme eteenpäin 10 kiloa, ja ansaitsimme näin 60 euroa. Jos myisimme kaikki marjamme, voisimme siis ostaa tuollaisen matalan standardin ahtaan asunnon käyttöömme runsaan 100 grindaussession jälkeen. Tämä kuulostaa varsin tasapainoiselta suhteessa monien muiden pelien yleviin tavoitteisiin.

Jäänee itse kunkin pelaajan päätettäväksi, että onko HILLA: the MMORPG harkinnanarvoinen vaihtoehto toisille, sitä tunnetummille massiivimoninpeleille. Itse olen tyytyväinen HILLA-pelisessioihini. Statsien ja skillien kohottamisen lisäksi ansaitsin sen verran paljon taskurahaa, että ne kustantavat minulle seuraavat kolme-neljä kuukautta peliaikaa EVE onlineen. Nimimerkki “Veh” todennäköisesti nähdään hillagrindaamassa myös ensi vuonna.

No, joka tapauksessa, ennen pitkää totesimme, että meidänkin pitää selkeästi saada omien vessojemme oveen uutta irvistystä. Miten muuten voisimme olla todellisia japanifaninörttejä?!

Lataa sinäkin alta oma PDF-tulosteesi, ja tee sillä vessasi vierailijoihin lähtemätön vaikutus!

Lataa tästä sama kauneus PDF-muodossa (1,1 Mt)