Sevillan-työmatka 10.-13.5.2009

Kävin tässä juuri muutaman päivän reissun Espanjan Sevillassa työmatkalla. Eräällä paikallisessa Pablo de Olavide -yliopistossa työskentelevällä tutkijalla on työpaikkani valmistama mittalaite, joka oli jostain syystä epäkunnossa, ja emme olleet saaneet sähköpostitse selvyyttä vian lähteestä, joten pomoni laskeskeli vähän kuluja ja totesi että on paras vain lähettää minut paikan päälle uuden laitteen kanssa.

Minulla oli toki pieniä esteitä, kuten tässä samaan aikaan käynnissä oleva tenttikausi, ja 21. päivä käynnistyvä pitkä lomamatka Japaniin, mutta enpä silti halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä. Pääsin siis käymään ensimmäistä kertaa elämässäni Espanjassa, ja näin jälkikäteen ei hetkeäkään kaduta että lähdin matkalle. Perässä seuraa lyhyehkö matkapäiväkirja tämän reissun tapahtumista.

Continue reading

Interrail 2007 – Keskiviikko 18. huhtikuuta

jolloin opimme, että Alpit väsyttävät. Näemme paljon vuoria ja kuuntelemme humalaisen saksalaisnuorison juomalauluja korvikespagettia syödessämme.

Herätyskello potki meidät hereille puoli kahdeksalta paikallista aikaa. Istuimme/makasimme hetken aikaa typertyneinä paikoillamme, vaivauduimme lopulta tekemään aamutoimet ja pakkaamaan ja poistuimme hotellista noin tuntia myöhemmin. Palasimme päärautatieasemalle edelleen kävellen. Keskiviikkoaamu ei ollut lainkaan yhtä kaunis kuin tiistai oli ollut; nyt oli kalseampaa ja taivas oli pilvessä.
Continue reading

Interrail 2007 – Tiistai 17. huhtikuuta

jolloin aloitamme matkamme. Opimme myös, että Zürichin liikennevaloissa ei ole äänimerkkejä ja että Sveitsi on kallis mutta nätti maa.

Aamu alkoi kuten .odotettavissa on, kun yllättäen joutuu siirtämään unirytmiään monta tuntia väärään suuntaan: hyvin vastahakoisesti. Pääsimme kuitenkin tavaroinemme liikkeelle ja onnistuimme keplottelemaan itsemme lentokentälle hyvissä ajoin.

Continue reading

Interrail 2007 – Johdanto

Ensin kävimme syksyllä 2005 Brysselissä, ja sitten keväällä 2006 Pariisissa. Nyt, ranskalainen kulttuuri likimain läpikoluttuna, päätimmekin lähteä tutkimaan elämää Saksan tuntumassa. Matkavälineeksi otimme Blue1:n tarjoamat halpislennot sekä entistä edullisemmaksi ja käytännöllisemmäksi huhtikuun 2007 alussa uudistuneen Interrail-kortin.

Koska Interrailin avulla kerran pääsee melkein minne tahansa Euroopassa, päätimme sitten käyttää tilaisuuden hyödyksi. Tarkoituksenamme oli päästä näkemään sekä Alpit, Deutches Museum, Praha, että Wien. Suunnittelun lopputuloksena syntynyt reitti kiertää kauniin kiekuran Keski-Euroopassa.

Matkalla olivat tälläkin kertaa Tuure (vasemmalla) ja Juha (oikealla).

Matkalla olivat tälläkin kertaa Tuure (vasemmalla) ja Juha (oikealla).

Continue reading

Pariisi 2006 – Lauantai 22.4.

Lauantai oli lähtöpäivämme, joten emme olleet varanneet kovin paljon tapahtumia sen ajaksi. Luovutimme huoneemme pois aamupäivällä ja etsiydyimme samalle RER-junalle, jolla olimme alun perin ajaneet ensimmäisen kerran Pariisiin. Tällä kertaa tosin emme ajaneet Charles de Gaullelle saakka, vaan pysähdyimme Le Bourget -nimiselle asemalle. Aioimme napata sen luota bussin ja ajaa Ranskan ilmailu- ja avaruusmuseota katsomaan, mutta pyörittyämme ensin pitkän aikaa pysäkkiä etsimässä ja sitten pysäkillä bussia odottamassa annoimme periksi, ja sen sijaan vain kävelimme perille.

Continue reading

Pariisi 2006 – Perjantai 21.4.

Perjantaiaamuna monen päivän raskas matkusteleminen alkoi jo rasittaa meitä kumpaakin pahemman kerran. Näinpä päätimmekin kutistaa aamupäiväksi suunnitellun Montmatren kävelylenkin pelkäksi Sacre Coeurin ihasteluksi. Tätä ennen kuitenkin kävelimme korttelin matkan hotelliltamme nähdäksemme viimein itse Moulin Rougen.

Continue reading

Pariisi 2006 – Keskiviikko 19.4.

Keskiviikkona heräsimme jo varhain, sillä päivän ensimmäisenä kohteena oli yksi Pariisin seudun suurimmista turistikohteista, Versailles’n palatsi. Tarkoituksenamme oli poimia lähtiessä hotellin lähellä olevasta elintarvikekaupasta evästä mukaan – tämä tosin ei onnistunutkaan, koska kauppa olisi auennut vasta muutaman tunnin myöhemmin. Tyydyimmekin hankkimaan ravinteita Selectan automaateista odotellessamme Versailles’hin suuntaavaa RER-junaa.

Continue reading

Pariisi 2006 – Tiistai 18.4.

Helsinki-Vantaan lentokenttä houkutti meidät paikalle jo aamusella, ja siirryimme hyvissä ajoin ulkomaanterminaalin lähtöhässäköiden läpi lentokonetta odottamaan. Tavalliseen tapaan lentokone alkoi ottaa matkustajia kyytiinsä vasta 20 minuuttia etukäteen luvatun boarding-ajan jälkeen, mutta tämä toki ei opiskelijamatkaajia kummemmin hetkauttanut. Continue reading