Category Archives: Kirjablogi

Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet

Posted on by
Reply

Kolmas lukemani Sherlock Holmes – ensimmäinen oli Hound of the Baskervilles, joskus peruskouluaikana, ja toinen Adventures of Sherlock Holmesin ensimmäinen osa, A Scandal in Bohemia.

Study in Scarlet taitaa olla narratiivisesti ensimmäinen Sherlock Holmes -tarina, ja olikin siksi erityisen kiinnostava, sillä sen suurta antia oli Watsonin tutustuminen Holmesiin ja näiden kahden ystävyyden syntyminen. Watson itse on melko tyypillinen, ja siksi myös mielestäni aika persoonaton fiksu herrasmies, mutta Holmes on hyvin mielenkiintoinen ja kärkevä hahmo. Koko kirja kertoo pitkälti siitä, kuinka Watson yrittää kartoittaa, että mikä Holmes on miehiään.

Tänä syksynä olen itse käyttänyt paljon aikaa sen miettimiseen, miten voisin tehostaa omaa elämään, ja tältä kannalta Sherlock Holmes on aika hyvä innoite. Kyseessähän on ihminen, joka toimii tilanteen salliessa maksimaalisella teholla, ja omien motivaattoriensa puutteessa retkahtaa huumeisiin ja puhtaaseen lusmuiluun. Tietystä palasta Holmesta voi siis saada inspiraatiota, mutta koko mies ei ole ihan kauhean vakaalla pohjalla.

Näin useampia fiktiokirjoja tiedekirjallisuuden seassa lukeneena olen alkanut miettiä myös paljon fiktiivisten hahmojen merkitystä ja sitä, paljonko ja miten niistä ylipäänsä voi saada mietteitä irti. Kaikkia fiktiivisiä hahmoja rajoittaa kirjailijan oma mielikuvitus ja kyky eläytyä. Toiselta kannalta tämä tarkoittaa, että kirjailijan työ on uskomattoman rankkaa (yritäpä elää kymmentä elämää yhtä aikaa!) ja toisaalta sitä, että hahmot eivät kuitenkaan ole koskaan aivan todellisten ihmisten veroisia.

Fiktion lukeminen voi antaa paljon ajatuksia, mutta on varmaan perusteltua todeta, että toisten ihmisten kanssa vuorovaikuttamista oppii huomattavasti paremmin kokemalla vuorovaikutuksia todellisessa elämässä kuin lukemalla niistä kirjoista.

Terry Pratchett: Unseen Academicals

Posted on by
Reply

UA oli perustason Pratchettia, eli hyvin viihdyttävä ja sujuva kirja, joka tarjosi jonkin verran ajattelemisen aihettakin. Luin sen heti I Shall Wear Midnightin jälkeen, ja mielenkiinnokseni huomasin että pidän oikeastaan enemmän noista vähän nuoremmille suunnatuista kirjoista – alleviivaavammat moraaliset opetukset ja elämänohjeet eivät haittaa minua, vaan antavat vain enemmän miettimisen aihetta.

Unseen Academicalsissa vauhdissa olivat sen sijaan velhot, ja kirjan painopisteet olivat urheilussa ja yliopistopolitiikassa. Jälkimmäinen ei oikein minuun vielä iskenyt – ehkä en ole ollut tarpeeksi töissä yliopistossa, tai ehkä parodia ei osu suomalaisiin yliopistoihin, tai ehkä tavoite ei ollutkaan parodioida ketään. Urheilupuoli sen sijaan herätti ajatuksia.

Pratchett peilasi tässä jalkapalloa jonkinlaisena ihmiskunnassa leviävänä viettinä, johon kaikki haluavat tarttua. En tiedä että onko vietti ollut minun kohdallani koskaan kovin korkea, mutta se herätti minut tajuamaan paremmin yhden hyvän pointin – urheilu on tosi hyödyllistä! Liikunnan saamisen ja agressioiden purkamisen lisäksi se on myös tapa yhdistää ihmisiä, ja niin kauan kuin elitistisemmät ihmiset eivät kieltäydy kiinnostumasta urheilusta lainkaan, yhdistäminen tapahtuu aika tehokkaasti luokkarajojen yli. Minun sietäisi varmaan pohtia syitä siihen, miksi en ole ollut kiinnostunut melkein minkään urheilun seuraamisesta pitkähköön aikaan. Johtuikohan se halusta olla erilainen ja erottuva, vaiko ihan rehellisestä mielenkiinnon puutteesta?

Kirjan kiinnostavin termi: “Rapuämpäri”

Ravut eivät pääse ylös ämpäristä, koska muut ämpärin pohjalla lilluvat ravut onnistuvat aina vetämään ylös yrittävän saksekkaan takaisin muiden joukkoon. Liian tiivis rapuporukka siis varmistaa, että kukaan ei pääse pakoon.

Terry Pratchett: I Shall Wear Midnight

Posted on by
Reply

ISWN on kaikella todennäköisyydellä Tiffany Aching -sarjan viimeinen kirja – Pratchett on sairastanut Alzheimerin tautia jo jonkin aikaa, ja kirjoittaa nykyään kirjansakin sanelukoneen kautta. Seuraavaksi aion lukea Unseen Academicalsin – saa nähdä, tekeekö se samanlaisen päätöksen velhokirjoille.

Tiffany Aching -kirjat keskittyvät paljolti kuvaamaan noitien roolia Kiekkomaailman yhteiskunnassa, ja näin systeemiälyn kannalta katsottuna noidat ovat mitä systeemiälykkäimpiä toimijoita. Kiekkomaailman noita tekee mitä täytyy, koska muut eivät ole valmiita tekemään sitä, ja varmistaa että vaikeatkin asiat saadaan hoidettua.

I Shall Wear Midnight ei ole tarinana aivan Pratchettin parhaimmistoa, mutta kuitenkin hyvin kohottava kokemus. Kirja oli ilo lukea loppuun, ja se jätti jälkeensä innostavan ilmapiirin – halun kehittyä ihmisenä, joka on läsnä, ja kykenee välittämään ja edistämään toisten ihmisten hyvinvointia jokapäiväisessä elämässä.

Hienot teoriat ja syvälliset ajatukset ovat loppujen lopuksi aika turhia, jos ne eivät aiheuta kunnollista impaktia todelliseen toimintaan. Jos haluan edistää toisten ihmisten hyvinvointia, sen pitäisi tapahtua ennen kaikkea tässä päivässä, ja jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Ero on vähän kuin systeemiajattelun (ST) ja systeemiälyn (SI) välillä. Toinen on teoria, jota sovelletaan silloin kun sille nähdään tarvetta, ja toinen ehkä enemmän elämänfilosofia, joka vaikuttaa aina.

Muutamia lainauksia:

“The reward you get for digging holes is a bigger shovel”

“You’ve taken the first step.” “There’s a second step?” said Tiffany. “No; there’s another first step. Every step is a first step if it’s a step in the right direction.””

Eivät huonoja asioita, mutta jotain mikä kannattaa pitää mielessä. Kun kohtaan ja peittoan haasteita, se tarkoittaa, että olen valmis isompiin haasteisiin. Elämässä ei ole loppuvastustajaa, jonka peittoamisen jälkeen kaikki rullaisi helposti eteenpäin, vaan vastaan generoituu aina uusia, erilaisia, ja – jos paloa riittää – vaikeampia haasteita. Ja tästä minun kannattaa oppia nauttimaan.

“And what are my weapons? she thought. And the answer came to her instantly: pride. Oh, you hear them say it’s a sin; you hear them say it goes before a fall. And that can’t be true. The blacksmith prides himself on a good weld; the carter is proud that his horses are well turned out, gleaming like fresh chestnuts in the sunshine; the shepherd prides himself on keeping the wolf from the flock; the cook prides herself on her cakes. We pride ourselves on making a good history of our lives, a good story to be told.”

Ylpeys on hyvin tehokas keino “saada oma systeemi käyntiin”, Esan sanoin. Jos olen aiheellisesti ylpeä jostain mitä teen, teen sen jatkossakin huolella – ja saan nautintoa siitä. Ylpeys ei tietenkään tarkoita sitä, että minun pitäisi asettua toisten ihmisten yläpuolelle, mutta kun koen tekeväni hyvää työtä, voin myöntää sen suoraselkäisesti.